On se vaan kumma miten sitä taipuu vanhemmiten perinteiseen naisen malliin. Vielä kolme-neljä vuotta sitten jos joku olisi minulle väittänyt, että vuonna 2006 olen kanaemoäiti, joka harjoittaa innolla puutarhanhoitoa ja käsitöitä, olisin nauranut itseni tärviölle. Mutta niin se vaan on, kai se täytyy vaan hyväksyä.

Olen aina pitänyt märän mullan tuoksusta, mutta en ole koskaan tehnyt juuri mitään puutarhatöitä. Kotonakaan ei koskaan pakotettu. Jokusen perunan ja porkkanan olen nostanut ja marjoja keräillyt puskista. Tänne muuttaessamme noin seitsemän vuotta sitten olin aivan rikki siitä kaikesta savesta, jota olin rakennusaikana kaivanut, tallonut ja johon olin itseni lukuisat kerrat sotkenut. Sain niin kovan inhoreaktion savea kohtaan, että ei tullut mieleenkään ryhtyä viherrakennustöihin. Vasta tänä keväänä on alkanut lapiointi ja pihansuunnittelu luistamaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Päivitin koira-, taiteilu- ja puutarhasivuille hieman uutta tarinaa.